tiistai 30. joulukuuta 2014

Pretty things in life




Viikkoa ennen joulua sairastuimme koko perhe kovaan flunssaan. Mieheni selvisi taudista muutaman päivän levolla, mutta minä jouduin käymään lääkärissä. Monta päivää meni sängyssä vain maatessa ja olin aivan satavarma että jouluna ollaan kipeitä. Onneksi pöpö ehti kuitenkin hellittää jouluaattoon mennessä ja pääsimme viettämään kunnon joulua. Halusin jakaa teidän kanssanne nämä kuvat näistä kauniista punaisista ruusuista, jotka mieheni toi minulle yhtenä sairaspäivänä piristykseksi. :)


Vauvakaan ei säästynyt flunssalta, mutta onneksi hänellä pöpö oli huomattavasti lievempi. Niin ikävää joutua katsomaan vierestä kun näin pieni sairastaa. Näin pikkuisille kun ei kunnon lääkkeitä voi vielä antaa. Flunssasta huolimatta poika oli reipas oma itsensä, kun me aikuiset valitettiin kovaan ääneen kurjaa oloamme..



Ruusut ovat vieläkin voimissaan vaikka ne ovat yli viikon vanhoja! 



maanantai 29. joulukuuta 2014

Easy breakfast



Pienen vauvan äitinä aamiainen saattaa joskus jäädä kokonaan välistä. Niinpä olen ottanut joka aamuiseksi tavaksi pyöräyttää blenderissä itselleni maukkaan smoothien. Tämän herkullisen, mutta terveellisen aamupalan valmistus onnistuu vaikka vauva kainalossa!


Viime kesän mustikoita ja rahkajogurttia. Joukkoon tulee myös pari desilitraa maitoa ja ripaus sokeria.




Käyttämällä erilaisia marjoja ja hedelmiä saa yksinkertaiseen juomaan pientä vaihtelua. Joukkoon voi heittää myös vaikka kaurahiutaleita, siemeniä ja leseitä. Toinen ehdoton suosikkini on mansikka-limesmoothie. Sillä saa päivän lähtemään hyvin käyntiin!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Happy holidays


Joulu on tämän vuoden osalta pulkassa ja nyt vain odotellaan uutta vuotta saapuvaksi. Viikonloppu on jatkunut rennoissa tunnelmissa. Paljon on katsottu piirrettyjä, syöty suklaata ja köllötelty sohvalla koko perhe. Huomenna koittaa paluu arkeen, mutta ennen sitä tässä meidän perheen Tapaninpäivän joulutunnelmia.



Meidät oli kutsuttu päivälliselle mieheni isän luokse. Koska kinkkua ja laatikoita tuntui kaikilla olevan vielä vatsat pullollaan, oli ruokana jotain muuta kuin jouluruokia.




Ensi viikosta tulee kiireinen viikko. Uuden vuoden hulinoiden jälkeen on tehtävä vielä viime hetken ristiäisvalmisteluja. Onneksi kaikki alkaa olla melkein valmista, vain kukat ja oma mekko puuttuu. Saa nähdä löydänkö itseni viikolla alennusmyynneistä! ;)










lauantai 27. joulukuuta 2014

What I got?


Jouluaatto

Kop kop... onkos täällä kilttejä lapsia? Tänä jouluna suuntasimme koko perhe joulunviettoon mieheni äidin luokse. Joulua vietettiin hyvin rauhallisissa merkeissä hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien. Spesiaalia tästä teki se, että tämä oli poikamme ihka ensimmäinen joulu! Niin kovin kliseiseltä kun se kuulostaakin, on hän meille vanhemmille se suurin ihme ja tietenkin maailman paras lahja.

Anoppini oli loihtinut joulupöytään mitä upeimpia herkkuja! Perinteisten suomalaisten jouluruokien lisäksi pöytä notkui venäläistyylistä tarjottavaa. Valkosipulisuolakurkut ovat suurinta herkkuani!




Näitä rapu ja merilevällä täytettyjä rullia on tarjolla myös tulevissa ristiäisissä.

Koska avataan lahjat? Tylsäää...


Sellainen jouluaatto meillä! Ilmeisesti kaikki olimme olleet tänä vuonna erityisen kilttejä kun pukki toi niin paljon lahjoja. Oikein hyvää joulua vielä kaikille! :)



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hiusjuttuja

Edellisestä kampaamokäynnistä on vierähtänyt jo tovi. Tällä hetkellä hiukset näyttävät elottomilta ja kaksihaaraisia vilisee kuin vilkkilässä kissoja! Kulahtanut väri ei kaunista kenenkään kuontaloa saati piristä omaa mieltä. Minulla oli tarkoitus käydä kampaajalla ennen vauvan syntymää, mutta kaikessa siinä kiireessä aika kampaajalle jäi kuitenkin varaamatta.Vielä ennen joulua meinaan vihdoin sinne kampaajalle lompsia! Täytyy luottaa siihen, että vauva ja isi pärjäävät sen aikaa keskenään. Meillä kun tuttipullo on valitettavasti vielä aika vieras käsite.

Viime kesänä halusin hiuksiini vaaleampaa ilmettä ja kuparinpunainen olikin silloin nappi valinta. Tummat piirteet omaavana en ole koskaan voinut täysin blondiksi edes heittäytyä! Sen sijaan olen leikkinyt eri ruskean ja punaisen sävyillä hiuksissani. Täytyy todeta, että parhaiten minulle sopii ruskea ja päätin luopua siitä kuparin punaisesta. Nyt mielessä olisi väri, joka olisi lähempänä omaa hiustenväriä. Sävyn on oltava ehdottomasti lämpimän ruskea tai kasvot näyttävät todella kalpeilta. Toiveissa siintää luonnollinen, intensiivinen ja vivahteikas keskiruskea hiusväri!



Tässä hieman osviittaa mitä eri ruskean sävyjä hiuksissani on ollut. Ensimmäisessä kuvassa väri on lähes oma. Muistaakseni tuolloin luonnollista väriäni syvennettiin kevytvärillä. Lyhyessä tukassa minulla oli suklaanruskea, mutta seassa oli myös tummempia raitoja. Tässä näkyy tuo kuparin punainen ja alhaalla ollaan taas aika lähellä luonnollista väriä. Viimeisimpänä onkin jo monta astetta tummempi tukka!

Tähän taas olen kerännyt muutamia erilaisia keskiruskeita sävyjä. Nämä herkulliset suklaanruskeat sävyt viehättävät minua kaikista eniten. Tumman ruskeassa värissä kaverikseen saa selkeän juurikasvun, jolta haluaisin tällä kertaa välttyä. Olen aina pyrkinyt olla värjäämättä liikaa hiuksiani ja yleensä minulle onkin laitettu kestovärin sijaan kevytväri.

Näistä suosikkini on ehdottomasti ensimmäisen kuvan hiusväri. Uusi väri voisikin olla jotain sen ja tuon tummemman väliltä. Vielä on hieman aikaa miettiä!








perjantai 12. joulukuuta 2014

Ristiäisvalmisteluja

Heti uuden vuoden juhlien jälkeen perheellämme on vielä suurin juhla edessä. Silloin rakas pieni poikamme saa nimen. Vaikka kovin suurista juhlista ei olekkaan kysymys, niin tehtävää riittää silti yllin kyllin. Poikamme saa kasteen kirkossa ja kahvitilaisuus järjestetään kirkon tunnelmallisessa Kryptassa. Väriteemaksi olen suunnittelut tumman violettia yhdistettynä kultaan. Näin se sopisi kauniisti myös ortodoksisen kirkon väreihin. Leipomistarvikkeita ja koristeita ajattelin käydä katsomassa ainakin juhlapuoti Confettista.

Kaikki juhlapöydän herkut tulevat omasta takaa. Tarjolla on vanhan ajan leipomuksia, kuten Keikauskakkua ja muita makeita leivonnaisia. Makean lisäksi tarjolla on toki myös pikku suolaista syötävää ja alkumalja kilistellään kuohuvalla. Ristiäiskakun meinasin ystäväni avustuksella tehdä itse. Saa nähdä miten se onnistuu, kun koskaan en ole aikaisemmin juhlakakkuja leiponut! Toiveissa olisi saada aikaiseksi kolmikerroksinen kakku, joka on koristeltu teemaan sopivilla väreillä ja koristeilla. Keräsin Pinterestistä muutamia inspiraatiokuvia, joista yritän ammentaa omaa luovuuttani ja ideoita ristiäisjuhlia varten. Katsokaa nyt näitä, niin kaunista!


Koristelussa olin ajatellut käyttää violettia teemaväriä mm. lautasliinoissa. Nimikoidut kahviliinat olisivat myös hauska idea. Kukat ovat violetteja ja ne asetellaan pöytään lasisiin vaaseihin. Kultaa tuodaan pöytään kynttilöillä ja pienillä tuikkukipoilla.

Vauvan kastemekko on mieheni vanha kastemekko. Kastetyyny sen sijaan tulee minun puoleltani. Kasteen jälkeen vauva todennäköisesti puetaan hieman rennompaan ja mukavempaan asuun. Omasta asusta ei sitten olekkaan vielä mitään tietoa! Päivittelen välillä tänne miten ristiäisvalmistelut etenevät!










torstai 11. joulukuuta 2014

Feeling Guilty?


Talven tullen kaipaan tuoksultani lämpöä ja tummia sävyjä. Olen aina rakastanut hajuvesiä, joissa on hieman mausteisuutta. Tyttömäisen makeat kukkaistuoksut jätän suosiolla kauppojen hyllyille. Tämän vuoden Gucci Guilty Intense on aromikkaampi ja intensiivisempi versio edeltäjästään. Kullan hohtoinen hajuvesipullo kätkee sisälleen itämaisen puutarhan joka huumaa kantajansa sen salaperäisellä tuoksullaan.
Pictures: Google

Tuoksu on seksikäs, houkutteleva ja provokatiivinen. Pehmeää ja pulleaa hedelmäisyyttä siihen tuo makea persikka ja kirpeä mandariini. Ensituoksussa voi aistia selvästi eri lilan ja valkoisen sävyissä tuoksuvat kauniit Syreenipuut. Pidän myös sen modernista ulkomuodosta, joka on suunniteltu asusteeksi Guccin uusien laukkujen rinnalle. Tuoksu myös viipyy iholla pitkään eikä haihdu pois kesken päivän. Tuoksu joka vaatii kantajaltaan rohkeutta!

Ensituoksut: Mandariini, rosépippuri
Sydäntuoksu: Syreeni, orvokki, heliotrooppi
Pohjatuoksu: Patsuli, ambra

Guccin Guilty sarjaan kuuluu tietenkin tuoksut myös miehille. Miehille suunnattu Gucci Guilty Intense Pour Homme on raikkaan sitruksinen ja häivähdyksen itämaista vivahdetta siihen tuo korianteri. Miehen ihoa hellii myös pehmeän tuoksuinen laventeli ja eksoottinen appelsiininkukka.

Loistava joululahjaidea rakkaimmallesi!

Ensituoksut: Sitruuna, korianteri, laventeli
Sydäntuoksu: Neroli, appelsiininkukka
Pohjatuoksu: Patsuli, sedripuu











keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Follow me on Instagram!

Simply Nathalien blogielämää pääsee nyt seuramaan myös Instagramin puolella. Mietin kauan, perustaisinko blogille kokonaan oman tilin vai käyttäisinkö jo olemassa olevaa henkilökohtaista Instagram-tiliäni. Koska omani on muutenkin julkinen, niin en nää siinä mitään pahaa että jaan sen myös teidän kanssanne. Instagram logon löydät blogin oikeasta reunasta. :)



 1. Ihania muistoja tulvii mieleen tästä ensimmäisestä kuvasta ja voi tuota masua! Kuumana elokuisena kesäpäivänä tulevaa äitiä hemmoteltiin ihanilla babyshower-juhlilla. 2. Viimeisiä kesäpäiviä ja ensimmäinen vaunulenkki. 3. Pakollinen kuohuviinikuva babyshowereista. 4. Lounaalla ravintola Brondassa ja taivaallinen Pavlovajälkkäri!

 5. Sohvin ja vauvan kanssa vaunulenkillä. 6. Selfie yön tunteina 7. Kevyt lounas, herkullinen tomaatti-mozzarellasalaatti. 8. Härkäsatayta kotona  9. Toinen lempituoksuistani, Miss Dior Blooming Bouquet.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Mausteinen inkiväärijuoma


Ulkolämpömittari näyttää vieläkin plussaa, mutta silti vilunväristykset saavat tämän vilukissan kaivautumaan visusti torkkupeiton alle. Kylmän saa onneksi karkoitettua kupilla kuumaa ja niinpä ystäväni vinkistä innostuneena päätin kokeilla jotain muuta sen perinteisen jouluglögin sijaan. Kuumat juomat ovat aina kuuluneet ravintoloiden drinkkilistoille, mutta etenkin näin talvisin niissä on tarjolla sesonkiin sopivia hieman erikoisempia vaihtoehtoja. Kävin tässä taannoin anoppini kanssa lounaalla lempiravintolassani Bulevard Socialissa ja siellä sain maistaa raikasta inkiväärin makuista alkudrinkkiä. Kotitaloudesta harvoin löytyy täysin samoja raaka-aineita kuin ravintoloista, joten kehittelin oman versioni lempi ravintolani drinkistä. Inkiväärillä on myös tunnetusti hyviä terveysvaikutuksia ja se on erinomainen flunssalääke.


Mausteinen inkiväärijuoma

6-8dl vettä
pala inkivääriä n. 4cm

2 kanelitankoa
2 sitruunaruohoa
1 sitruuna
hunajaa
tuoretta korianteria


1. Kaada vedenkeittimessä kuumennettu vesi kattilaan. Lisää joukkoon viipaloitu inkivääri (ei tarvitse kuoria), kanelitangot ja sitruunaruohon palaset. Sitruunaruoho kannattaa myös leikata muutamaan osaan niin maku irtoaa paremmin.

2. Halkaise sitruuna ja purista mehu kattilaan. Voit myös jättää sitruunan puolikkaat kattilaan muiden ainesten kanssa tuomaan lisää makua.

3. Keitä seosta hiljalleen ja lisää loppu vaiheessa hunaja. Heitä vielä pienen pieni nippu tuoretta korianteria ja anna maustua hetki.

4. Siivilöi juoma laseihin ja tarjoile.



Mausteisen inkiväärijuoman seurana minulla oli päärynäjogurttia, jonka päälle paahdoin kourallisen Cashewpähkinöitä ja ripaus kanelia koristeeksi.












lauantai 6. joulukuuta 2014

Casual Friday

Ensimmäistä kertaa järjestelmäkameran omistajana täytyy todetta, että valokuvaus on vaikea laji. Kamera voi olla luokkansa paras, mutta jos kuvaajalla ei ole hajuakaan valokuvauksesta menevät huippukameran ominaisuudet hukkaan. Viikonloppu onkin kulunut kuvaamista opetellessa ja kameraoppaita kolutessa. Vielä on matkaa niihin kuvan kauniisiin blogikuviin, mutta jostain se on aloitettava! Asu oli koleaan talvipäivään juuri sopiva, eikä ulkona kuvatessa tullut ollenkaan kylmä. Pehmoinen pörröturkki yhdistettyinä pillifarkkuihin oli sopivan kasuaali olematta kuitenkaan liian arkinen. Luottonilkkurit ja vanha Michael Korsin laukku viimeistelivät lämpöisen kokonaisuuden. Tulevaisuudessa asukuvia tulee olemaan yhdessä postauksessa enemmän kuin vain yksi, mutta tämä nyt näin harjoituksena. :)