photo banneri2_zpsbc4ea2f7.jpg

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

New Years Eve Snaps


Tässä tulee kuvia uudenvuodenaatosta. Viime vuosi hyvästeltiin hyvillä mielin ja vuosi 2015 otettiin vastaan uutta intoa puhkuen. Vuosi 2014 oli kaiken kaikkiaan hyvin tapahtumarikas vuosi. Alkuvuodesta muutimme uuteen asuntoon ja silloin saimme myös tietää odottavamme pientä perheenlisäystä. Suurten ilojen lisäksi vuoteen on mahtunut myös paljon surua. Toinen koiristamme jouduttiin päästämään koirien taivaaseen. Joka päivä ikävöin tätä nuorimmaista kun lähden ulos toisen koiramme kanssa. Koiran lisäksi perhettämme on kohdannut toinenkin suru. Silti viime vuosi on opettanut uskoa tulevaan, sinnikkyyttä ja rakastamaan vieläkin lujempaa.


Uusi vuosi meni todella kivasti ystävien seurassa. Lähdin ensimmäistä kertaa ulos ilman vauvaa. Mieheni äiti oli meillä poikaa hoitamassa ja he pärjäsivät oikein hyvin keskenään.Välillä piti saada toki päivitystä kuinka kotona menee. ;) Ujostelen vielä jonkin verran kuvaamista, enkä kehdannut uudessa paikassa heti kaivaa kameraa laukusta ja alkaa räpsiä. Vielä enemmän arastelen itse kameralle poseeraamista, mutta tämä pikku juhlija ei ainakaan ujostellut kameraa yhtään. ;)


Isäntäväki oli panostanut tarjoiluihin, mutta en kehdannut heti ottaa niistä kuvia. Kuvasaldo jäi siis ruokien ja juomien osalta hyvin pieneksi...




Hieman ennen keskiyötä lähdimme koko porukka Kaivopuiston rantaan katsomaan raketteja ja juhlimaan vuoden vaihtumista. Tulihan meillä mieheni kanssa täyteen juuri viisi vuotta! Kuvissa muuten näkyy häneltä saamani joululahja, Missonin villakaulahuivi. :)



Sellainen uusivuosi täällä! Toivottavasti teillä kaikilla on ollut myös mahtava vuosi takana. :) Tehdään tästä vuodesta ikimuistoinen ja nautitaan perheestä, ystävistä ja niistä kaiken karvaisista ystävistä. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti