photo banneri2_zpsbc4ea2f7.jpg

maanantai 2. helmikuuta 2015

Throwback to Dubai part2

Palataan vielä hetkeksi Dubain aurinkoon ja sen upeisiin maisemiin. Tässä tulee muutamia vinkkejä siihen, mitä aktiviteetteja Dubaissa lomaillessa kannattaa mielestäni ehdottomasti harkita. Meilläkin jäi vielä puolet näkemättä ja kokematta. Viikko on kuitenkin sen verran lyhyt aika, ja mitään tarkkoja suunnitelmia emme halunneet tehdä vaan menimme ihan fiiliksen mukaan.

Aktiviteetteja

Aquaventure-vesipuisto - Yksi lomapäivä kannattaa ehdottomasti uhrata vesileikeille. Dubain palmusaarella Atlantis-hotellin yhteydessä sijaitseva Aquaventure-vesipuisto tarjoaa lomalaisille hauskaa tekemistä koko päiväksi. Vesipuistosta löytyy jännittäviä vesiliukumäkiä ja jokia pitkin riittää vesihupia monen kilometrin matkalle. Suuren uima-altaan juurelta löytyy myös lepotuoleja, jossa vesipetojen on hyvä  huilata ennen seuraavaa seikkailua.

Aquaventure-vesipuisto tarjoaa elämyksiä koko perheelle. Vesipuiston lisäksi vierailimme The Lost Chambers of Atlantis -akvaariomaailmassa, josta löytyy yli 65 000 vesieläintä 22 erilaisessa altaassa ja ympäristössä. Pääsin esimerkiksi pitelemään kädessäni ihan oikeaa meritähteä!

Lisäksi vieraiden käytössä on yksityinen ranta, mutta tammikuussa merivesi on kylmää, joten suosittelen pysyttelemään suosiolla hotellin lämmitetyillä uima-altailla. ;)


Vanha kaupunki ja Soukit - Kaiken loisteliaisuuden keskellä, suosittelen retkeä myös ns. Dubain vanhalle puolelle. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kadut ovat kapeita ja osa taloista todella ränsistyneitä. Näistä taloista on kaukana ne modernit pilvenpiirtäjät, jotka kurkottelevat pilviä joen toisella puolella. Silti vanhassa kaupungissa riittää myös ihmeltävää. Dubain Old Soukissa myydään esimerkiksi kauniita koruja, matkamuistoja, huiveja ja vaatteita. Pientä närästystä saattaa herättää tunkeilevat arabimiehet, jotka yrittävät turhan innokkaasti kaupata tuotteitaan turisteille.

Mauste souk
Toisella puolella lahdelmaa sijaitsee mauste souk, jokaisen kotikokin paratiisi. Jostain syystä meillä jäi tämä paikka välistä, mutta nyt enemmän ruoan laitosta innostuneena haluaisin ehdottomasti päästä käymään siellä. Sormia ihan syyhyttää kun ajattelenkin aitoja itämaisia mausteita ja teelaatuja. Harmin paikka!

Kulta souk
Läheltä löytyy myös kulta souk, katu täynnä koruliikkeitä. Koruliikkeistä suurin osa tarjoaa keltakultaisia perinteisiä arabityylisiä koruja, mutta mukaan mahtuu myös liikkeitä jotka myyvät platinaa, valkokultaa ja hopeakoruja. Emme kumpikaan ostaneet mitään, mutta jos nyt saisin päättää niin olisin ehdottomasti valinnut merkkilaukun sijasta jonkin upean timanttikorun! Dubain korumarkkinoita valvotaan tarkasti ja väärennösten myymisellä on vakavat seuraukset. Sen vuoksi Dubaissa arvokorujen ostaminen onkin turvallista. Hintataso on edullinen ja yleensä myyjät ovat valmiita myymään vähintään puoleen hintaan.

Gold & Diamond Park
Vähemmän tunnelmallisempi, mutta halvempi korujen myyntipaikka on Gold & Diamond Park. Täältä voit bongata uniikkeja koruja halpaan hintaan. Jos valmiista valikoimasta ei löydy mieleistä  korun voi myös teetättää suoraan kultasepällä.

Ostosmahdollisuudet

Ostosmahdollisuudet Dubaissa ovat rajattomat, maailmassa ei ole varmaan mitään mitä ei löytyisi Dubain ostosparatiisista. Jos haluat tehdä oikeita löytöjä, kannattaa matka ajoittaa Shopping Festivalin aikoihin. Tätä ostosfiestaa juhlitaan kokonaisen kuukauden verran. Kaupungissa järjestetään erilaisia tapahtumia ja kaupat tarjoavat huimia alennuksia. Tarjolla on kaikkea aina turistikrääsästä luksusmerkkeihin. Jos merkkituotteita halajaa, kannattaa matka suunnitella heti Shopping Festivalin alkuun. Silloin aasialaiset eivät ole ehtineet tyhjentää suosituimpia luksusliikkeitä. ;) Monet ostoskeskuksista ovat auki ihan keski yöhön asti, joten shoppailut voi hyvin jättää iltaan.

Täysin normijuttu voittaa Fefe kauppakeskuksen arvonnassa...

Mall of the Emirates - Tästä ostoskeskuksesta löytyy yli 700 liikettä. Satojen kauppojen lisäksi ostoskeskuksessa on mahdollista päästä rinteeseen, sikäli mikäli Suomen talvea tulee kova ikävä. ;) Sisälaskettelukeskuksen lisäksi tästä ostosparatiisista löytyy myös lukuisia elokuvateattereita ja ravintoloita.

Dubai Mall - Tämä maailman suurin ostoskeskus kätkee sisälleen noin 1200 liikettä. Dubai Mallista löytyy myös jättiakvaario ja luistinrata. Ostosparatiisin sisällä virtaa myös koko rakennuksen korkuinen vesiputous Dubai Fountain.


















Dubai Marina Mall - Noin 160 liikkeen kodikkaasta ostoskeskuksesta löytyy kauppojen lisäksi viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita. Muistaakseni kävimme täällä syömässä erittäin tunnelmallisessa ravintolassa perinteistä itämaista ruokaa. Nykyaikaisten ostoskeskuksien rinnalla on vielä olemassa muutamia vanhempia ostoskeskuksia joissa valikoima ja hinnat poikkeavat länsimaisista moderneista ostoskeskuksista.  

Yöelämä

Dubailla on hieman erikoinen suhde alkoholiin. Baarit ja yökerhot ovat pääsääntöisesti hotellien yhteydessä alkoholilainsäädännöstä johtuen. Lehdet Timeout Dubai ja What's On kertovat paikoista tarkemmin ja aukioloista. Juhliminen on yhtä suurta ja näyttävää kuin kaikki muukin Dubaissa. Perjantaisin ravintolat järjestävät esimerkiksi samppanjabrunsseja. Monessa paikassa järjestetään myös Ladies Nighteja, jolloin naiset voivat saada kuplivaa ilmaiseksi koko illan. Pukukoodia tulee noudattaa tiukasti. Turha luulla, että shortseissa ja tennareissa olisi asiaa minnekään muualle kuin rantaklubille.


Kannattaa myös muistaa varata pöytä etukäteen tai muuten on todella vaikea päästä istumaan edes hetkeksi. Pöytien hinnat pyörivät siinä sadan euron kieppeillä aina useisiin tuhansiin euroihin asti.

Mahiki - Tämän alun perin Lontoolaisen yökerhon löysimme sattumalta kun paikka mihin olimme menossa oli huonon sään vuoksi suljettu. Eksoottinen sisustus ja raikkaat drinkit tarjottuina tikimukeista kutsuvat kenet tahansa juhlimaan. Paikka on yleisilmeltään ja tunnelmaltaan muita Dubain yökerhoja rennompi.

Cavalli Club - Seepraa, turkiksia ja leopardia. What more can I say? Muotisuunnittelija Roberto Cavallin nimikko yökerho oli kaikkea sitä ja potenssiin kymmenen. Cavalli clubia voisi luonnehtia yksityisklubiksi. Paikka on tunnettu sen lukuisista julkkisvieraista. Se on myös paikka missä Dubain rikkaat ja kuuluisat käyvät näyttäytymässä eikä ketä tahansa päästetä sisään. Sisustus oli upea ja jopa wc-istuimen kannet oli nimikoitu. Tunnelma oli kuitenkin meidän makuun liian viileä.

Ikandy Ultralounge - Shangri la Hotellissa sijaitseva loungebaari on omiaan muutamille drinkeille. Paikka sopii hyvin rauhalliseen illanviettoon kahdestaan tai ystävien kanssa. Vaaleanpunaisiksi valaistut palmut sopivat hyvin baarin moderniin sisustukseen ja rentoon tunnelmaan.

Vieläkin olisi voinut kirjoittaa lisää, mutta jos jotain kysymyksiä tulee mieleen niin laittakaa sähköpostia tai jättäkää viestiä kommenttiboksiin. Kuulisin myös mielelläni teidän kokemuksia Dubaista! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti