photo banneri2_zpsbc4ea2f7.jpg

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Lempivaatteet

Ihan ensiksi pahoitteluni blogin hiljaiselosta! Täälläkin ollaan oltu kipeitä, nyt taitaa olla liikkeellä jotain pöpön poikasta koska muissakin blogeissa näyttäisi vauvat ja taaperot sairastelevan. Meillä kipuilu voi kylläkin johtua noista puhkeavista hampaistakin. Nyt kun olen taas ennättänyt tänne blogin puolelle niin ajattelin esitellä teille yhden lempiasuistani. Kaivelin nimittäin eilen vaatekaappiani ja tulin siihen tulokseen ettei minulla ole mitään päälle pantavaa. Kuinkahan monen naisen suusta tämä fraasi on kuultu? Mutta totta se on, melkein kaikki puseroni ovat käyneet liian pieniksi.

Tämä kuvan asu on nähty päälläni varmaan valehtelematta satoja kertoja. Ensinnäkin paidassa on kaikkia niitä elementtejä joista pidän valtavasti. Vaalea roosa on edelleen yksi lempiväreistäni vaatteissa. Tämän sifonkipaidan juju piilee sen villissä käärmekuosissa ja solmittavassa rusetissa. Pusero laskeutuu myös todella kauniisti eikä ryppyynny. Toinen elementti asussa on tuo H&M:n Chanel-henkinen jakku. Tykkään siitä niin paljon, että ostin jakun myös sinisessä värissä! Kolmas lemppari on Gina Tricotin jo vuosia vanhat farkut. Väri on voimakkaan sininen ja niihin on ommeltu paloja.

Paisuneen rintavarustuksen myötä paidat nousevat ylös näyttäen erehdyttävästi 90-luvun napapaidoilta! Kotona voin toki hiihtää niillä maailman kätsyimmillä "luukkutopeilla", mutta välillä olisi kiva pukeutua johonkin muuhun. Napitettavat paitikset ja ohuet puserot ovatkin päässeet top-listalleni niiden käytännöllisyyden, mutta myös ulkonäkönsä vuoksi. Niitä kun löytyy eri mallisina sekä värisinä. Ohuet laskeutuvat materiaalit tekevät asusta tyylikkään ja mikä parasta imetys onnistuu niiden kanssa erittäin vaivattomasti!




Huomasin näitä kuvia katsoessa, että jakku näyttää vähän pieneltä. :/ Sen pitäisi olla vähän pidempi, koska nyt se leventää ylävartaloa aikalailla. Tässä kuvassa sitä ei onneksi huomaa niin hyvin. Kevään lähestyessä on myös aika kaivaa taas tennarit kaapista ja siihen tarkoitukseen nämä Giuseppe Zanotin valkoiset kiilakorkolenkkarit ovat juuri omiaan. Kengät ovat todella mukavat jalassa ja niillä jaksaa tallustella ja työnnellä vaunuja pidempiäkin matkoja. Lenkkarit ovat sitä paitsi nyt viimeistä huutoa ja ne yhdistetään rohkeasti asuun kuin asuun. Siinä oli yksi lemppariasuistani! Minkälaisia lempivaatteita teidän kaapeistanne löytyy?
  
Lopuksi haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein ihanaa naistenpäivää!!! :)



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti